perjantai 28. maaliskuuta 2014

Käsityöpiknik

Kevät tulee lujaa ja lumet sulaa kovaa vauhtia pois. Vietin eilen vapaapäivää ja suunnittelin ystäväni kanssa tekemistä kyseiselle päivälle. Saatiin hyvä idea pikinikistä, joten pakattiin evästä, käsityöt ja ystäväni kissa autoon ja hurautettiin järvenrannalle. Järvi oli vielä umpijäässä, mutta kallio oli aivan sula ja aurinko paistoi niin, ettei palellut ja neulonta sujui ilman käsineitä.

Kotona mulla oli kolme työtä kesken, mutta kevät pakotti aloittamaan tästä keltaisesta langasta jotakin. Varastolankaa tämäkin, sillä yritän nyt pitää langanostolakkoa. Olin katsellut Oi Ihana Toukokuu -sukkaohjetta Ravelrystä, joten pyöritin langan vyydiltä keräksi ja aloitin tikuttelun. Aivan ihana sitruunan keltainen Väiski!




Tätä on kyllä ilo neuloa. Ohjeen neulominen on nopeaa ja mielenkiinto pysyy yllä.


Ystäväni kissa tutki luontoa meidän neuloessa ja virkatessa. Pysytteli kokoajan katse-etäisyydellä ja kiltisti käveli meidän perässä takaisin autolle.

Posti toi pari päivää sitten muhkean lankapaketin, nimittäin Ilun perinnesukkaklubin ensimmäinen paketti kotiutui. Monenmonta harmaan sävyistä lankavyyhtiä paljastui kimallepaperiin pakattuna. Vielä en tiedä aloitanko ohjeen mukaiset sukat, sillä harvoin käytän ylipolven sukkia. Yritän tehdä entiset projektit pois alta ennen uusien aloitusta.

Mukavaa viikonlopun alkua! :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Omaa sarjatuotantoa

Viime postauksestakin alkaa olla jo aikaa. Sohvan nurkassa odottaa kolme keskeneräistä neuletta, mutta mitään valmistunutta ei ole aikoihin tullut. Aika on kulunut muihin juttuihin. Kevät innosti ompelemaan ja nyt on olo- sekä makuuhuoneessa uudet verhot. 

Tänään ilmestyi uusin Ulla 01/14, jossa on siis myös minun kirjoittama ohje mukana. Ohje on BlingBling -lapasiin. Ensimmäinen ohjeeni on nyt siis julkaistu! Kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa sellaiseen muotoon, että muutkin saisivat sillä lapaset aikaan! Aikaa meni reilusti yli odotusteni, mutta olen tyytyväinen.

Tässä vielä kuvat jo aiemmin valmistuneista lapasistani. 


Nämä punaiset olen esitellyt jo aiemmin ja vihreät ovat Wollmeisen twiniä  ja valmistuivat tammikuussa. (Julkaistun ohjeen mukaan)


Nämä tein kaverilleni lahjaksi ja ovat I Knit or Dyen Poses Sock -lankaa, neulottu puikoilla 3mm. (Julkaistun ohjeen mukaan)


Osallistuin Ravelryssä kirjekuorivaihtoon, ja nämä neuloin vaihtoparilleni. Lankana Louhittaren Luolan Väinämöinen. Puikot kokoa 2,5mm. Näihin loin 14s/ puikko, sillä tarve oli omaa kättäni suuremmille.

Menkäähän tutustumaan uuteen Ullaan ja valitsemaan oma suosikkinne ihanista, uusista neuleohjeista!