perjantai 4. tammikuuta 2013

Huivi

Ensimmäiseksi neuleeksi blogiini pääsee huivi, joka valmistui tänään. Eilen sain sen pois puikoilta ja yön oltuaan pingotuksessa päättelin sen päivällä.
Malli on otettu Ravelrystä ja on nimeltään a thousand splendid suns. Alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna loin reilusti yli 200 silmukkaa, koska halusin siitä pari kertaa kaulan ympäri kiedottavan mallisen. Huviini tein 10 reikäriviä. Käytin 4,5mm:n pyöröjä ja lankana I Knit or Dye Poses Sock. Kulutusta oli melkein juuri vyyhdillínen eli 100g/400m. Lanka on kotiutunut Lontoosta toissa kesäiseltä matkalta I Knit London -lankakaupasta.




Ohje oli selkeä (tulkkausapujen jälkeen) ja ajattelin, että teen ohjeella toisenkin huivin. Siitä meinailen vähän kapeampaa, mahdollisesti ohjeen silmukkamäärällä tehtyä.

Tosiaan, niinkuin ykköspostauksessa mainitsin, sain joululahjaksi Tammen Patalappuja ala carte -kirjan. Virkkauksistani on aikaa niin paljon etten muistakkaan, joten nyt oistin puisen virkkuukoukun ja kirjan ohjeissa käytettyä lankaa ja harjoittelin kirjan helpoilla malleilla. Virkkauksista lisää myöhemmin. Virkkauksen ohella ovat keskeneräisinä sukat, joita olen jo neulonut kuukauden verran. Niissä ei kauan enää pitäisi aikaa kulua.

4 kommenttia:

  1. Kaunis huivi siitä tulikin! Jahka saan muita projekteja valmiiksi, laitan tuon puikoille ja juuri noilla "suuremmilla silmukkamäärillä" niin kuin tuo siunkin oma :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen blogiin Piitsukka.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille, hyvältä näyttää :) Ja huivi on kaunis, täytynee pistää ohje "korvan taa", vaikka siellä kyllä on jo vaikka mitä... :D

    VastaaPoista