keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusia tarvikkeita

Kävin kaverini kanssa ostoksilla ja puhuimme kynttilöiden valamisesta. Ajattelin kynttilöiden tekoa itse jo ennen joulua, mutta sitten se jäi kiireiden alle.

Nyt sitten kävin paikallisessa Ekomaassa etsiskelemässä vanhoja kahvikuppeja ja niihin aluslautasia. Pidän Arabian vanhoista astioista myös, joten ostin samalla reissulla Otso -sarjaa olevan kupin ja lautasen. Tämänkin siis Ekomaasta. Otsoon en meinaa kynttilää tehdä vaan noihin kuuteen muuhun. Etsinnässä oli vähän suurempia ja kukkakuvioisia, mutta sellaisia ei nyt oikein ollut tarjolla.



Kävin myös Sinellissä ostamassa kynttilämassaa, punaista väriainetta, sekä sydänlankaa.

Näistä tarvikkeista sitten kynttilöitä yrittämään, kun aikaa löytyy! Ennen en ole tällaista askartelua tehnyt.

Yhdellä käsityöfoorumilla joku laittoi linkkiä virkattuun torkkupeittoon. Ohje vaikutti mukavalta ja sopivan vaikeusasteiselta mulle, joka ei kovin paljon ole virkkuuta harrastanut. Katselin ohjetta ja virkkasin jo mallitilkunkin. Nyt olen pähkäillyt, että ostaisinko projektiin sopivat langat. Lopputulos taitaa olla semmoinen, että tilaan 800g lisää lankaa tähän talouteen! Näistä projekteista sitten myöhemmin lisää.

Mukavaa keskiviikoillan jatkoa lukijoille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti